Tunnustan, olen viisufani. Euroviisuissa oli seitsemän vuotiaalle pikkutytölle jotain ruumiista irtautuvaa hurmosta. Se edusti paikkaa, jonne sijoittaa kimaltelevat unelmansa. Viisuissa on voimakkaasti läsnä maaginen yhteen liittyminen musiikin kautta. Haikeutta, kaipausta, iloa, kepeyttä, mahtipontisuutta, vihaa, katkeruutta, anteeksiantoa ja maailmaa pelastavaa rakkautta. Kaikki tarinat niputettuna muutamaan tuntiin.
Facebookissa luin erästä kommenttiketjua siitä, miten surkeita Suomen biisit taas ovat. Olin ihmeissäni, sillä minusta kaikki kappaleet olivat tällä kertaa jotenkin tosi hyviä! Tosin tuo fiilis on minulla ollut joka vuosi. En kylläkään ole kovin syvällisesti perillä siitä, mikä on tasokasta musiikkia tai ylipäätään hyvää musiikkia. Mutta nythän on kyse Euroviisuista!
”Asiantuntijaraadit” äänestivät. Kauniille ja raikkaalle poikabändille pohjustettiin lähtökuoppaa Wieniä kohti. Nuorta elinvoimaa lallatteleva mukiinmenevä biisi edustaisi maatamme varmoin ottein – jumbosijalta välttyen.
Sateenkaari – tuulikoneesta puhalsi kuitenkin tahdonalainen rakkauden ääni, Pertti Kurikan nimipäivät ”duuz pua!” Äänestäjistä 37% rimpautti eurot PKN:n matkakassaan. Se oli kannanotto. Se oli uskoa siihen, että sateenkaaren päässä todellakin on aarteita, joita tavoitella. Se oli Euroviisujen ydin ja se mistä musiikissa on kyse. Musiikki on universaali kielimuurit romuttava tunnekokemus, jossa on tilaa kaikenlaisille tunteille ja kokemiselle. Euroviisut on yhteen liittävä keväinen kisailu, jossa visio hyvästä elämästä on todellinen voittaja.
PKN rämäyttää areenalle Wienissä. Puolitoistaminuuttinen megalyhyt kappale erottuu ja herättää katsojan. Ei tuulikoneita tai tanssijoita. Vain oma intohimo, musiikki, tarina ja tunne. Se on yhden kimaltelevan unelman todeksi muuttuminen.
Lämpimät onnittelut PKN:lle ja ratkiriemukasta matkaa Itävaltaan!