Uiminen on must! Vesielementti kietoo otteeseensa lempeän lujasti, juuri oikealla tavalla rauhoittaen. Vilpoisuuden aistimus keholla tuntuu hyvältä. Kyllä minä äitinä tiedän, mitä minun poikani tarvitsee. Hän tarvitsee vettä. Hänelle pitää mahdollistaa uiminen ympärivuoden.
Rantakautta odotetaan kiihkeästi ja taiteillaan siinä, ettei ihan mahdottomaksi äidy odottajan turhautuminen. Kaikkia meitä jännittää, miten odotusvaiheesta selvitään maaliin. Tai siis veteen. Tänä kesänä lämpimiä ilmoja sai odotella keskimääräistä pidempään. Afrikan tuulet kuitenkin saapuivat lopulta.
Avustajat ja päähenkilö viettävät päivän rannalla. Verensokerin mittaaminen on tärkeää, koska meno laiturilla kuluttaa hiilihydraatteja valtavasti. Tässä muutama päivä sitten avustaja ehti jo säikähtää. Pojan kädet tärisivät mittaamisen yhteydessä holtittomasti viitaten liian mataliin verensokereihin ja lähestyvään insuliinishokkiin. Sokerit olivat kuitenkin ihan mallillaan. Kyse olikin vain valtavasta innostuneisuuden tilasta.
Joskus elämässä tulee kohtia, jolloin sisältä aukeaa tieto ja totuuden palanen. Se on samalla nöyryyden ja oman mielenahtauden kohtaamista. Tämä tapahtui minulle kyseisen rantakeikan jälkeen.
Tässä ei olekaan keskeisesti kyse vesielementistä tai edes itse uimisesta. Kyse on siitä, että nämä ovat paikkoja, joissa yhteenkuuluvuuden kokemus mahdollistuu kommunikointipulmasta huolimatta. Hän antautuu vedelle vain jos riittävän lähellä omaa ikää oleva poikakin tekee niin. Hän hyppää laiturilta vain jos mopopoikakin hyppää. Hän on hyvä siinä mitä hän tekee, ei tarvita puhetta. Täällä hän saa hyväksyntää. Hän ei ole outsider ja hänellä on kerrankin kavereita. Tai ainakin kaverin tapaisia. Tällaista yhteenkuuluvuutta ja onnistumisia ikätovereiden läsnäollessa hän tarvitsee ympärivuoden, vedellä tai ilman, mutta kädet onnesta täristen.
Vastaa